Kauppapaikka

Kotivalosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alunperin vain Suurtorin ympäristö, Kauppapaikka kattaa nykyään valtavan lohkon kaupungista. Tänne on keskittynyt suuri osa kaupungin käsityöammateista, ja alueen monista toreista suurin osa on erikoistunut johonkin tiettyyn tuoteryhmään, aina pohjoisen Kalatorista ja lännen Lihatorista kaupunginosan kaakkoispuolen Kalustetoriin, jonka kauppa keskittyy - nimensä mukaisesti - lähinnä huonekaluihin ja kodin puisiin tarve-esineisiin. Kauppapaikan ja monien mielestä koko kaupungin kiistämätön keskus on kuitenkin Suurtori, ja legendan mukaan Kotivalon mantereella ei ole mitään, mitä tältä torilta ei voisi ostaa.

PoikkikujaLahdenkatuNiemikatuNiemenpäänkatuTornikatuVanhanmuurinkatuAallonurtajantieAallonmurtajantieToivonkatuTurskakatuPihatieAnkeriaskujaKalakatuMajakkakujaMajakkakatuMäntykatuHaukikatuAhvenkujaHaineväkatuTervakatuSärkikujaLohikatuToripolkuMarkkinapaikanpolkuSeppäkatuLeipurinkatuMajakkakatuVerkkokujaKuusikatuKolmiokujaTorikujaSuutarinkujaKalalaiturinkatuEtelärannantieSeppäkujaHietarannankatuSuistokatuKulmakatuPuusepänkatuParkkikatuKarjareittiSikakujaSärkkäkujaKanakujaNautakujaSoukankatuKalastajankujaKaatopaikanpolkuÖljykujaLaivanvarustajankatuKalastajankujaLänsitiePätkätieKauppiaankatuKumpulanpolkuKaaritieKakkukatuLeipäkujaPiirakkakujaEteläntiePahnakatuKärrykujaTorikatuTorinsyrjä